Ilmaston ehdoilla

tiivistettyjä otteita keskustelusta

Leo Stranius: Päästöt ilmakehään kasvavat nopeammin kuin synkimmissäkään ennusteissa on arvioitu. Tämä uhkaa sekä ihmisen että kaiken ympäristönkin hyvinvointia ratkaisevalla tavalla. Taustalla on tietysti luonnonvarojen mielipuolinen ylikulutus. Tulevaisuuden hyvinvoivan yhteiskunnan rakentaminen lähtee siitä, että tämä noidankehä katkaistaan.

Matkalla siihen näen kolme askelmerkkiä. Ensiksi tarvitaan henkilökohtaiset päästökiintiöt ja toiseksi on otettava käyttöön sekä perustulo että maksimielintaso. Kolmas askel on näiden seurauksena syntyvä hiilineutraali tai hiilinegatiivinen yhteiskunta.

Henkilökohtaisia päästökiintiöiden kautta pyritään ottamaan haltuun yksityisen kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt. Olennaiset muutokset tapahtuvat, kun ihmiset ratkaisevat mitä he syövät, miten asuvat ja lämmittävät asuntonsa sekä miten liikkuvat. Käytännössä voisi olla niin, että meillä jokaisella olisi globaalisti oikeudenmukainen ja kestävällä tasolla oleva päästökiintiö, jonka sisällä voisi tehdä valintoja. Jos jollain jää päästöoikeuksia yli, niistä voisi käydä kauppaa. Järjestely olisi läpinäkyvä, se lisäisi ihmisten kiinnostusta ilmastopolitiikkaan ja sen voi nähdä myös tulonsiirron elementtinä.

Perustulon ydinajatus on, että se mahdollistaa ihmisten tasa-arvoiset edellytykset osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Siinä voidaan lähteä Suomen ja EU:n tasolta, mutta asiassa on toki myös globaali ulottuvuus. Tämän rinnalla meidän pitäisi voida keskustella myös maksimielintasosta. Meidän täytyy pystyä verotuksella ja säädöksillä rajoittamaan kohtuullisuuden ylittävää kulutusta.

Hyvän ja kestävän yhteiskunnan luomista ei voida palauttaa yksilöiden valintoihin. Tarvitaan yhteiskunnallisia rakenteita, päästökiintiöitä ja verotuksellisia keinoja.

Jaakko Kiander: En usko, että mitään kovin suurta muutosta tulee, vaan että jatkossa käytetään suunnilleen samanlaista teknologiaa ja energianlähteitä kuin nytkin. Näen tulevaisuuden siinä mielessä valoisana, että hyvinvointi jatkaa kasvuaan meillä ja muualla. Se kasvaa aineellisesti jossain määrin, mutta ennen muuta meillä on mahdollisuuksia hyvinvoinnin laadullisiin ja henkisiin parannuksiin. Siirrymme eurooppalaisen mallin mukaiseen palveluyhteiskuntaan. Jos tämä auttaa ratkaisemaan työllisyysongelmia, se edistää myös hyvinvointia.

Minusta tähän ei kuitenkaan liity se utopia, että meidän pitäisi lopettaa työnteko. Pikemminkin käy niin, että jos reaalitulojen kasvu hidastuu, ihmiset pyrkivät tekemään entistä enemmän töitä.

Minusta ajatus henkilökohtaisesta päästökiintiöstä ja maksimielintasosta maistuu vähän maolaiselta politiikalta. Sitä on vaikea sovittaa yhteen demokratian kanssa. Liberaalista näkökulmasta on vähän huolestuttavaa, että ympäristöaate muistuttaa kommunismia. Se on pitkälle vietynä erittäin utopistista ja siinä on voimakkaita epäliberaaleja tendenssejä. Maailman pelastaminen on ikään kuin niin tärkeä asia, että yksilöiden etujen täytyy väistyä sen tieltä. Jos kyse todella on elämän ja kuoleman kysymyksestä, niin näinhän se toki menee, mutta demokratiassa täytyisi kaikkien ensin itse vakuuttua, että se on tärkeää. Voi olla, että se tapahtuu markkinamekanismin kautta. Näin käy, jos esimerkiksi öljystä tulee puutetta, sen hinta nousee niin paljon, että lopulta sitä ei ole varaa käyttää.