Mitkä ihmeen pidot?

Yltäkylläisten pidot – hyvinvoinnin tulevaisuus on 1930-luvulta alkaneeseen Pidot-perinteeseen liittyvä keskustelukirja, jossa yhdeksän ajattelijaa pohtii yhteiskunnan kehitystä pitkällä tähtäimellä. Pöydän ääressä kesäkuussa 2009 olivat koolla Heikki Hiilamo, Tuula Helne, Teppo Eskelinen, Tiina Silvasti, Leo Stranius, Isä Ambrosius, Riina Nevamäki, Karina Jutila sekä Jaakko Kiander.

Mitä tarkoittaa hyvinvointi 30 vuoden kuluttua? Mitä tavoittelemme sitten, kun perustarpeet on tyydytetty? Vieläkö bruttokansantuote on pätevä hyvinvoinnin mittari? Miten eletään maailmassa, jonka suurin haaste ilmastonmuutoksen torjunta? Täytyykö ihmisille määrätä henkilökohtaiset päästökiintiöt tai maksimielintaso? Miten toteutuu demokratia ubiikkimaailmassa, miten selviävät puolueet? Pysyykö koulutus haasteiden perässä? Yhteiskunta vai eriskunta? Henki vai rahat?

Mitä nämä ajatukset herättävät Sinussa? Tervetuloa keskustelemaan!

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Henki vai rahat?


tiivistettyjä otteita keskustelusta

Ambrosius: Onko meidän näkökulmamme hyvinvoivaan yhteiskuntaan 2030 paljon muuta kuin jako- ja ympäristökysymyksiä? Kysyn tämän itseltäni yhtä paljon kuin keneltä tahansa muultakin tämän pöydän ympärillä. Kommentit kehityksen henkisestä puolesta ovat jääneet keskustelussa ihan marginaaliin. Eikö niillä ole mitään oleellista, perustavaa laatua olevaa suhdetta siihen, miten me ratkaisemme jakokysymyksiä ja ympäristöhaasteita? Kyllähän kaiken henkisen tiedostamisen pitäisi merkitä syvempää herkkyyttä ja vastuunottoa paitsi itsestä myös toisista ihmisistä ja siitä maailmasta, jossa elämme.

Tiina Silvasti: Minun nähdäkseni yksi pahimmista vitsauksistamme on kiire ja sen poistaminen olisi ihan ykkösasia paremman tulevaisuuden nimissä. Kiire estää järjellisten päätösten tekemisen ja niiden järjellisen valmistelun. Kiire syntyy markkinayhteiskunnan jatkuvasta ”räjähtävän laajenemisen”, valloittamisen ja kilpailun vaateesta sekä itsekkäästä ”pakko olla kaikkialla kaikenaikaa” –asenteesta, joiden pohjana taas on pakonomainen voitontavoittelun mantra. Asioiden huolellinen pohdinta ja harkinta jäävät hyvin vähälle ja kyseenalaistaminen on melkeinpä kiellettyä. Kiire estää vakavan paneutumisen yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuyrityksiin.

Ambrosius: Ei riitä, että puhumme kriittisesti länsimaisesta kulutuksesta, kiireestä ja ähkystä. Pitäisi jo vapaaehtoisesti valita kokonaisvaltaisesti yksinkertaisempi elämä. Kohtuus, paasto ja askeesi. Mehupaasto ja tipaton tammikuu ovat tähän jo hyvää harjoitusta. Toinen tie parempaan elämään tulevaan ovat rakkaus ja yhteisöllisyyden rakentaminen. Ne ovat ainoita luonnonvaroja, jotka kasvavat jakamalla ja tuhlaamalla. Kolmas on ihmisen spirituelli kasvu. Henkinen ja hengellinen evoluutio on ihmisen sydämeen ja sisään rakennettu mahdollisuus – tämä on myös kaikkien suurten uskontojen kokemus maailmassa. Kuljemme aina eteenpäin tai taaksepäin. Paikallaan ei voi olla! .

Leo Stranius: Taskussani on tärkein työkaluni, eli muistikirja, johon panen aina muistiin kaikki menoni ja tekemiseni. Siinä kulkevat mukana myös viisastumisen sloganit, jotka voin jakaa kanssanne: Rakkaus, rohkeus, toivo, onnellisuus, vapaus, urhoollisuus, innostus, energia, rauhallisuus. Elämä on epämukavaa, vieraile epämukavuusalueilla. Palvele ja auta aina ensin muita pyyteettä. Lykkää tarpeentyydytystä. Muutos on aina mahdollinen. Tee vähemmän enempiä asioita, jotta voit tehdä enemmän vähempiä asioita. Kiitä niitä, jotka eivät kiitosta välttämättä ansaitse, koska hyvän levittäminen parantaa ilmapiiriä.

Ambrosius: Amen. Se on suomeksi: näin tapahtukoon.

1 kommentti:

  1. Kaipaisin yleensäkin yhteiskunnalliseen keskusteluun näkemyksiä siitä, millaisen ihmiskäsityksen varaan olemme nykyistä yhteiskuntaamme rakentaneet, sekä siitä, miten tämä ihmiskäsitys on muuttunut ja ehkä muuttumassa.

    VastaaPoista