Mitä hyvinvointi on ja miten sitä voi mitata?

tiivistettyjä otteita keskustelusta

Teppo Eskelinen: Hyvinvointi on jollain tasolla aina subjektiivinen kokemus. Oikeastaan hyvinvointia ei voi havainnoida ulkopuolelta muutoin kuin kysymällä ihmisiltä, mutta silloin heiltä usein loppuvat sanat. Niinpä kun puhutaan hyvinvoinnin mittaamisesta, puhutaan hyvinvoinnin edellytysten mittaamisesta. Nykyisin on puhuttava myös luonnon ja ympäristön edellytyksistä.

Rahaa hyvinvoinnin mittarina voidaan kritisoida, mutta se on mahdollisimman neutraali mitattava suure. Raha on hyvinvoinnin mittarina kuitenkin erityisen ongelmallinen, koska kasvavasta taloudesta tai kulutustasosta puhuttaessa asiaa tarkastellaan aina kuluttajan näkökulmasta. Tällöin ei nähdä, minkälaisissa prosesseissa tämä materiaalinen hyvinvointi syntyy.

Tuula Helne: Minusta ajatus, että eläisimme nykyisin jossain hyvinvointiyhteiskunnassa, on lähinnä vitsi. Ei meillä ole hyvinvointia sen todellisessa merkityksessä eikä meillä ole yhteiskuntaakaan, joka pitäisi ihmisistä huolen. Minusta meidän ei pidä kysyä liian aikaisin, kuinka hyvinvointia mitattaisiin, vaan miettiä ensin, mistä puhutaan, kun puhutaan hyvinvoinnista.

On lähdetty liikkeelle ihmisten hyvinvoinnista, mutta suurimmat haasteet ovat ekologisia ja eläinten hyvinvointiin liittyviä ja ne pitäisi ottaa ihan toisella tavalla todesta kuin nykyisin. Toisaalta pitäisi muistaa, että meidän oman yhteiskuntamme hyvinvointi ei ole millään tavalla sama asia kuin kehitysmaiden hyvinvointi.

Talouskasvuun perustuvan hyvinvointivaltion kannalta on ollut ensiarvoisen tärkeää, että me pysymme tyytymättöminä. Voisi sanoa, että hyvinvointivaltion kansalainen ei edes saa voida hyvin.

Mittaamisestakin toki kuuluu puhua, koska sitä saa mitä mittaa. Kun BKT:tä on käytetty hyvinvoinnin mittarina, se on ohjannut meitä systemaattisesti harhaan.

Jaakko Kiander: Kyllä ihmiset ymmärtävät hyvin, mikä on tärkeää ja mikä ei. Maailmalla on viime aikoina harrastettu aika paljon empiiristä onnellisuustutkimusta, josta käy ilmi, millaiset asiat tekevät ihmisen onnelliseksi. Niitä ovat perhe, työ ja terveys.

Ei kai kukaan väitäkään, että BKT olisi mikään onnellisuusmittari, vaan se mittaa markkinoilla tapahtuvaa taloudellista toimintaa. Siitä on tullut hyvinvoinnin mittari ehkä siksi, että se korreloi aika hyvin tietyllä tavalla mitatun hyvinvoinnin kanssa - ei kuitenkaan yksi yhteen. Rikkaissa maissa ihmiset elävät pidempään kuin köyhissä maissa, vaikka tästä on poikkeuksia molempiin suuntiin.

Niukkuuden jakamisesta

tiivistettyjä otteita keskustelusta

Leo Stranius: Tiettyyn rajaan asti tulotaso ja hyvinvointi korreloivat keskenään. Tämä raja on yleensä noin 1000 dollaria tai vähän yli kuukaudessa, sen jälkeen onnellisuus ja hyvinvointi eivät kasva vaikka tulot kasvaisivat. Jotta pystyisimme tyytymään tähän, meidän pitäisi löytää tulevaisuudessa mekanismeja, joiden avulla siirryttäisiin degrowth-talouteen. Siinä yhteiskuntajärjestelmä ja talous eivät edellytä kasvua toimiakseen. Nyt ollaan tilanteessa, jossa talous ajautuu jonkinlaiseen kriisiin, jos se ei koko ajan kasva, ja sen myötä kriisiytyy koko yhteiskunta. Tämä onnistuisi tietysti siten, että tyytyisimme vähempään.

Karina Jutila: Ei kannata olla liian jalat irti maasta. Meidän on hyvinvoivina ja hyvin toimeentulevina ihmisinä helppo sanoa, että luovutaan siitä ja tästä ja tyydytään vähempään. Suomessa on kuitenkin ihan oikeaa köyhyyttä, esimerkiksi pienituloisissa yksinhuoltajaperheissä. Voiko heitä mennä osoittamaan sormella, että tyydy vähempään, tarkastele itseäsi ja ota onnellisuutesi siitä, kun rahat eivät riitä?

Tiina Silvasti: Minä en ainakaan halua, että köyhälle kansalle aletaan opettaa, että raha ei tee onnelliseksi. Eriarvoisuuden kasvu on iso asia. Kun ihminen elää suhteessa yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin, syntyy tahtomattakin vertailuasema. Ne, jotka kokevat, että heidät jätetään yhteisen vaurauden jakamisen ulkopuolelle, voivat varmasti huonommin. Sosiaalipoliitikkona tekisi mieli sanoa, että tämä on suurelta osin jakokysymys, siis miten hyvinvointia jaetaan. Minkä takia työmarkkinat ovat niin hurjat kuin ne ovat? Miksi kiire tuottaa niin paljon pahoinvointia? Eräs mielenterveystoimiston työntekijä kertoi mielestäni tästä aivan mainion esimerkin. Hän kertoi, että 20 vuotta sitten sahalle saattoi mennä siivoojaksi ihminen, joka otti keskellä päivää torkut. Ihminen saattoi olla mukana työelämässä, vaikka oli mielenterveysongelmia. Eihän sellainen kävisi enää nykyisin päinsä mitenkään. Jossain vaiheessa pitää pohtia, milloin globalisaatiokortti otetaan esille. Kun metsäteollisuus lähtee Kiinaan, puhutaan globalisaatiosta. Mutta kun puhutaan hyvinvoinnin jakautumisesta, silloin globalisaatiokorttia ei oteta esiin.